Satokausi on alkanut! Ensin kypsyivät pikkuiset, otsikkokuvassa näkyvät puolivillit ahomansikat, joita löytyy maanpeitekasveina kasvamasta vähän sieltä täältä PuuhaTarhan kukkapenkeistä, ja joita on ihanaa napsia suuhunsa aina ohikulkiessaan. Niiden maku on niin herkullisen makea! Pari päivää myöhemmin korjattiin jo ensisatoa varsinaiselta mansikkamaaltakin. Jollen väärin muista, nämä mansikat ovat Polka-lajiketta. Ostimme vuosia sitten kymmenisen taimea, ja ne ovat joka vuosi tehneet hurjat määrät uusia pikkutaimia rönsyjensä päihin. Ne ovat olleet todella elinvoimaisia kavereita, jopa kohtuullisen vaatimattomallakin kastelulla. Mutta jos Onnellinen Puutarhuri antaa niille reippaasti juotavaa heti alkukesästä, ne totisesti palkitsevat kastelijansa uskomattoman kauniilla ja makeilla marjoilla:





Vadelmia meillä on useampaa lajiketta; yhtä keltaista ja kahta erilaista punaista, ja kaikkein uusimpana uutuutena vielä pari pikkuruista karhunvatukankin taimea. Ensinmainitut aloittelevat nyt marjojensa kypsyttelyä, mutta nuo karhunvatukat melkein joutuivat viime talvena Surman suuhun (piharusakkomme nimi on ”Surma”), joten niillä on ollut kovat taistelut käsissään ihan vain yleisen hengissäpysymisensäkin suhteen vielä kesälläkin… Niiden marjoja voidaan odotella aikaisintaan vuonna 2020.





Kirsikkasatokin on kovin alkutekijöissään vielä tässä vaiheessa. Jostain syystä kirsikoita näyttäisi tulevan aika vähän tänä vuonna; kukinta oli harvinaisen vaatimatonta keväällä, ja olisikohan myös ollut puutetta pölyttäjistä? Mehiläisten ja monien muiden pörriäisten katoaminen koko maapalloltahan on noussut jo niin suureksi huolenaiheeksi, että se tänä vuonna on ylittänyt jopa uutiskynnyksen. Se on aika huomattava – joskin kyseenalaisen onnellinen – saavutus, sillä kovin usein eivät hyönteiset ole uutistoimitusten mielenkiinnon kohteina… Joka tapauksessa PuuhaTarhan runsaasta kirsikkapuiden määrästä huolimatta vaikuttaisi siltä, että sato jää varsin vaatimattomaksi.



Punaista ja mustaa viinimarjaa meiltä myös löytyy. Tiesitkö muuten, että ne näyttävät ihan erilaisilta jo heti alusta lähtien? On helppo erottaa kumpi on kumpaa…



PuuhaTarhasta löytyy kyllä vielä lisääkin syötävää, esim. näitä kuulemamme mukaan syötäviä kukkia – mutta pienen ja varovaisen testauksen jälkeen: en nyt menisi kauheasti niiden makua kehumaan… Lieneekö syy maaperässä vai missä? Oletko itse syönyt kukkia; mitä kukkia, ja millaisten ruokien yhteydessä? Olisi todella kiinnostavaa saada kuulla kokemuksestasi! Kirjoita kommentteihin, tämän artikkelin alapuolelle.





NIIN JA MUUTEN: SE ”SYÖMÄÄN” -KUTSU EI SITTEN KOSKE IHAN KAIKKIA!!!
