Tukholman puutarhamessut, osa 2

Ruotsin pioniseuran väkeä tervehdittyämme lähdimme kiertämään suurta messuhallia. Väkeä oli paljon, emmekä yrittäneetkään kaivautua kaikkien esittelypisteiden syvimpään olemukseen, vaan menimme lähinnä sinne missä kulloinkin oli kahden vaeltelijan mentävä rako…

Ensimmäisiin pysähdyspaikkoihimme kuului Ruotsin Hoya-seuran esittelypöytä. Heillä oli monenmoisia posliinikukkia tarjolla, ja olinkin ihan viittä vaille ostamassa sieltä itselleni parikin erilaista posliinikukan versiota, sillä hinnat olivat hyvin edullisia, mutta loppujen lopuksi muistin lupauksen jonka olin itseltäni ennen matkaa kiristänyt: JOS messuilta löytyisi varteenotettava, lupaava PENSASPIONIN JUURAKKO, niin sellaisen saisin tuoda kotiin – mutta muihin kasveihin ei tänä kesänä rahaa käytetä! Tänä vuonna satsaan maanparannusaineisiin ja nikkarointiin puutarhassa… (Todella kannattava lupaus antaa itselleen juuri ennen PUUTARHAMESSUILLE lähtöä…!!!)

Koska suurin osa messuilla myytävistä posliinikukista oli vasta pikkupusseissa (taimina?), niin laitan alle muutamia Pinterest:stä löytämiä versioita esimerkiksi:

Noita hoya-kasveja muuten löytyy hurjasti erilaisia. Erityisesti tuoksuvat lajikkeet saattavat tietenkin aiheuttaa allergikoille oireita, mutta muussa tapauksessa nämä kasvit ovat mielestäni aivan fantastisia; ne pärjäävät pohjoisenkin puoleisilla ikkunoilla, ja ovat nahkealehtisinä kohtalaisen anteeksiantavaisia myös Unohtelevan Kastelijan kukkina. Ja kaiken huipuksi siis jotkut lajikkeet vielä tuoksuvatkin ihanalta!

Seuraavaksi pysähdyimme orkidea-osastolla. Saman suuren U-muotoisen esittelytiskin varrelta löytyi esimerkkejä sekä ”tavallisemmista”, että erikoisemmista orkidealajikkeista.

Meidän mielestämme kiinnostavia olivat myös nk. ilmakasvit, jotka eivät tarvitse multaa ollenkaan, vaan ne imevät itseensä kaiken tarvitsemansa kosteuden suoraan ilmasta. Välineurheilijoita varten näille ilmakasveille myytiin myös houkuttelevan kauniita, pisaran muotoisia terraarioita, joihin sai halunsa mukaan hankittua lisäosia; esim. lampun, kosteusmittarin, tai istutusalustoja, jotka näyttivät jotenkin kangaspäällysteisiltä…? Minun täytyy kyllä myöntää, että täällä pohjoisilla leveyspiireillä, missä talvet ovat sisätiloissa useimmiten varsin kuivia, terraariot lienevät ihan paikallaan. Niiden sisällähän kasvit pystyvät ”kierrättämään” haihduttamansa kosteuden uudelleen käyttöön, samoin kuin maapallon suuremmassa ekosysteemissä tapahtuu!

Kiertelymme jatkui; ohitimme kohtalaisen nopeasti Rhododendron-osaston, mutta koska olen isohkon puutarhan omaavana kallellani kaikkiin suurikokoisiin, kukkiviin pensaisiin ja perennoihin, otin ohi kulkiessani muistoksi kuvan seinällä olleesta ”listasta” missä esiteltiin kuvia Rhodoseuran omien jäsenten jalostamista yksilöistä. Näyttivät hyvin mielenkiintoisilta. Jännää jäädä seuraamaan pääseekö joku tai jotkin näistä aikanaan laajempaan kasvatukseen ja myyntiin!

Seuraava pysäkki oli Ruotsin yrttiseuran osastolla, joka oli erittäin vaatimattoman näköinen esillepanossaan. Suoraan sanoen odotin tältä osastolta paljon enemmän. Yrttikasvatukseen liittyy runsaasti kaunista visuaalisuutta, ja olisi ollut superhelppoa saada aikaiseksi kaikenlaisia isoja ja pieniä lavakauluksia täynnä eri värisiä ja muotoisia salaatteja, kehäkukkia ja vaikka laventeleita ”rosmariinipuiden”, timjamien ja oreganojen joukossa…

Joka tapauksessa ostin lähinnä kannatuksen vuoksi tältä osastolta pullon seljankukkamehua (mitä en ole vielä koskaan maistanut, mutta lähestulkoon joka kevät ruotsalaiset puutarhalehdet sen valmistamista mainostavat asiaankuuluvana hyvän emännän askareena) itselleni ja perheelleni, sekä pienen rasian kehäkukkaa ja oliiviöljyä sisältävää tassuvoidetta huushollimme koiruudelle.

Tähän päätän raporttini Tukholman puutarhamessuilta 2019 toisen osan. Ykkösosan löydät täältä, ja osa kolme on nyt julkaistu tänne. Jos haluat pysyä ajan tasalla siitä, mitä PuuhaTarha -blogissa milloinkin julkaistaan, niin klikkaa otsikkokuvan lähellä olevaa sinivalkoista nappia missä lukee ”Follow PuuhaTarha”. Silloin saat ilmoituksen blogilta aina kun uusi artikkeli julkaistaan!

4 Comments

    1. Kivaa, että tulit lukemaan! Näin sitä toivon mukaan päästään vähän eri puolille maata ja maapalloa toisten Puutarhureiden kyydissä, kun itse kukin aina silloin tällöin raportoi tapahtumia omilta nurkiltaan; messuista, pionien piipoista, tai vaikka kevään ensi peipposesta naapuruston puissa (vannon että kuulin sen tänä aamuna koiralenkillä!)… Kuulumisiin!!!

      Tykkää

  1. Kiinnostavaa luettavaa – ja kuvat täydentävät tekstiäsi todella elävällä tavalla!

    Vielä hieman ”teknistä palautetta”:
    Luen nyt PuuhaTarhaa iPadillä ja osa kuvista on jotenkin heittäytynyt tekstisi päälle. Onkohan se jokin tekninen juttu tässä minun tabletissani vai näkevätköhän muut lukijat Osa 2:n samalla tavoin?

    Liked by 1 henkilö

    1. Voi miten harmittavaa tuo tekninen puoli! Tarkistin asian, ja totesin että eri laitteissa nuo kuvat todella asettuvat erilaisiin ryhmittymiin kuin alkuperäisessä artikkelissani, mutta millään meidän perheen laitteella ne eivät häirinneet tekstin lukemista. Mahtaako tuo sinua häiritsevä ilmiö esiintyä esim. kaikissa iPadeissa, vai olisiko kyse vain sinun laitteesi jostain asetuksista? Eikös äidilläkin ole iPad? Häneltä voisi kysäistä!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s